keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Mitä vaihdosta jäi käteen

Näin jälkikäteen voi vain kiitollisena katsoa taaksepäin viime vuoden vaihtoa. En vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään. Mun osalta puolen vuoden vaihto piteni koko lukuvuodeksi. Oklahomassa vietetystä ajasta jäi käteen kourallinen ystäviä, joista jo muutama on vieraillut Suomessa, erilaisia reissuja ympäri USA:ta, syvällisempi ymmärrys yhdysvaltalaisesta yliopistokulttuurista ja paljon kauniita muistoja – ehkä jotain vielä kursseiltakin tarttui päähän ;)

Vaihto voi ikimuistoisten kokemusten lisäksi opettaa suuren määrän erilaisia taitoja, avartaa maailmankuvaa ja mahdollistaa monia kasvuprosesseja. Vaihto on myös monella tapaa investointi tulevaisuuteen. Törmäsinkin Yle:n juttuun, josta käy esille, kuinka kansainvälinen kokemus esimerkiksi auttaa nuorta kasvamaan täyteen potentiaaliinsa opintojen aikana. Sen kautta pääsee kerryttämään osaamista, jota hän tulee tarvitsemaan tulevaisuuden työelämässä, esimerkiksi kielitaito, kulttuurien kohtaaminen, kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, joustavuus, sitkeys ja ongelmanratkaisukyky. Tässä jo muutama syy, miksi vaihto kannattaa.

Seuraavaksi vielä valokuva vaihdon varrelta:

Monia kansainvälisiä tuttavuuksia ympäri maailmaa

Aito amerikkalainen cowboy-style

Suurkapunkejä: kuva kevätloman roadtripiltä Nashvillestä

Pääsin osaksi yleisurheilujoukkuetta, jonka kanssa treenattiin päivittäin.

Päiväretki Arkansasin Devil's Den State Parkiin

Yliopistourheilu tuli tutuksi

Vaihdon päätteeksi on mahdollisuus reissata muissa osavaltioissa. Kuva Floridasta.

Kaunis auringonlasku Kaliforniasta

Kiitos Helsingin yliopisto mahdollisuudesta päästä vaihtoon!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti